Liity jäseneksi Jussi-TV Verkkokauppa
 

Uutiset

 

SMJ:n Kärnä tykitti seitsemän juoksua


16.06.2016

KAJAANI

ILKKA / Jari Hakala
KAJAANI – SEINÄJOKI 0–1 (4–4, 3–9)

 

Seinäjoen Maila-Jussit tykitti kaikkiaan seitsemän juoksua lyöneen jokeri Piritta Kärnän johdolla Kajaanin Pallokerhon kumoon toisella jaksolla naisten superpesiksen ottelussa Kajaanissa. Maila-Jusseilla oli tuomisina kaksi sarjapistettä, sillä ensimmäinen jakso pelattiin tasan.

 

– Kajaani on yksi meidän päävastustajista, joten hieno voitto vieraspelissä. Ensimmäisellä jaksolla Kajaani sai hyvän alun ja meni kolmen juoksun johtoon. Nousimme kuitenkin hienosti kahdesti tasoihin ja toinen jakso oli sitten meidän. Löimme juoksut hyvillä yksittäisillä lyönneillä ja pelasimme pitkiä sisävuoroja, kertasi tyytyväinen Maila-Jussien pelinjohtaja Jari Mäkelä.

 

Maila-Jussit joutui tekemään muutoksia kokoonpanoon, sillä Vilma Leinonen sairastui kuumeeseen eikä voinut pelata. Lisäksi lukkari Niina Härkösellä ja Kaisaleena Rautakorvella päättyi Liitto-Lehdistö ottelu perjantaina Porissa illalla kahdeksalta ja peli Kajaanissa alkoi lauantaina puolen päivän jälkeen.

 

– Siinä oli melkoinen rutistus, mutta hyvin molemmat onnistuivat. Härkönen palkittiin kakkospalkinnolla ja hän pelasi hyvin myös sisällä. Oli hyvä peli koko joukkueelta. Saimme hyvin sisäpeliä pyörimään ja Piritalle (Kärnä) tilannetta, Mäkelä jatkoi.

 

Toisen jakson Maila-Jussit ratkaisi jo ensimmäisen alussa siirtyen viiden juoksun johtoon. Kolmostilanteet menivät selvästi seinäjokelaisille ja ykköspalkittu Kärnän viime ottelujen mainio kotiutusvire jatkui tehoin 7/11. (Ja.Ha)

Tilastot


Takaisin uutisiin