Seinäjoen Maila-Jussien pitkäaikainen seura-aktiivi Kari Harsia juhli kuluneella viikolla 70-vuotispäiväänsä. Jo yli 30 vuoden ajan SMJ:n väreissä vaikuttanut Harsia tunnetaan miehenä, jonka talkoopanokseen on voinut luottaa vuosikymmenestä toiseen.
Työuransa Harsia teki Seinäjoen Valiolla, missä hän työskenteli monipuolisissa tehtävissä, viimeisimpänä laaduntarkkailun ja ympäristöasioiden johtotehtävissä. Syntymäpäiväjuhlissa kuultiin arvostavia sanoja, kun STTK:n entinen puheenjohtaja Antti Palola nosti esiin kolme Karin persoonaa kuvaavaa seikkaa. Palola luonnehti Harsiaa vannoutuneeksi ja poikkeuksellisen sitoutuneeksi vaikuttajaksi, jonka sydän sykkii Valiolle, Seinäjoelle ja pesäpallolle.
Kari on ollut SMJ:n talkoovahvuudessa mukana aina 90-luvulta lähtien. Hän on edelleen keskeinen osa seuran aktiivista talkooporukkaa, jonka työpanos näkyy kaikessa – aina tuotteiden tarroituksesta makkaranpaistoon ja järjestyksenvalvontaan. Aktiivisuus ei ole hiipumassa, sillä ensi kesän suurtapahtumassa, SMJ:n järjestämällä valtakunnallisella Nuorisoleirillä, Kari kantaa vastuun koko leirin turvallisuuspäällikkönä.
Seinäjoen Maila-Jussit onnittelee lämpimästi merkkipäiväänsä viettävää seura-aktiivia!







