Liity jäseneksi Jussi-TV Verkkokauppa
 

Uutiset

 

MAHTAVAA, LAPUA NURIN!


03.07.2018

Nyt kaatuu jättiläisiä myös pesäpallossa, kuten jalkapallon mm-kisoissa. Peräti 26 mitalia naisten ylimmällä sarjatasolla saavuttanut Lapuan Virkiä koki kovan kolauksen tiistaina, kun paikallisvastustaja Seinäjoen Maila-Jussit voitti Lapualla lukemin 1-2.

 

Jussittaret sai otteluun unelma-alun, kun kolmantena lyöjänä ykköstilanteeseen tullut Laura Nurmela löi 3-rajasta maisemiin ja Laura Kerola juoksi ykköseltä kotiin asti lukemiksi 0-1. Jostain syystä SMJ:n peli ei tästä auennut. Lapua sen sijaan tuli vahvasti ja tilanne oli kahden vuoron jälkeen 5-1 ja loppu jakso oli toisen jakson odottelua SMJ:n osalta. Jakso Virkiälle 1-12.

 

Toiseen jaksoon SMJ tuli aivan uudella ilmeellä ja asenteella. Lapua aloitti sisällä, mutta SMJ sai heti kärjestä tehtyä kaikki kolme paloa. Hyvän ulkovuoron siivittämänä alkoi myös sisäpelissä tapahtua. Vaihtolyönteihin tuli laatua ja tilannetta saatiin hyvin päälle. 0-3 johtoon mentiin Aino-Kaisa Mantereen, Saara Suomalaisen ja Riina Kerolan hienoilla kotiutuksilla. Lähellä oli neljäskin juoksu, kun varman kunnarin kolmosrajasta lyönyt Leena Sippola ei astunut kakkospesään ja näin pesärikko ja juoksu jäi tulematta. Lapua aloitti kovan kirin, mutta ei onnistunut saamaan kuin kaksi juoksua ja toinen jakso täysin ansaitusti SMJ:lle 2-3 lukemin.

 

Supervuoro meni kummaltakin joukkueelta nollille Jussittarien jatkaessa tiukkaa ulkopeliä lukkari Niina Härkösen johdolla. Kotiutuslyötikisassa Lapua meni 2-0 johtoon Janette Lepistön ja Eveliina Topparin hyvillä lyönneillä. SMJ:n kotituslyönnit aloitti Mantere, joka löi vastustamattoman kupperin väliin tilanteeksi 2-1. Aissun jälkeen mailan varteen asettui Saara Suomalainen. Saara paukutti myös väliin ja kunnarikin oli lähellä, mutta Lapuan 2-koppari Iina Lehtisen haamupelastus esti läpilyönnin. Lukemat tasan 2-2. Viimeisessä parissa oli lyöjänä Roosa Hussa, joka löi Lapuan Emmi Viitalasta läpi ja Susanna Ojala toi voittojuoksun Jussittarille. Kotiutuslyöntikilpailu SMJ:lle 2-3 ja kaksi pistettä matkasi Seinäjoelle.

 

Jussittarien parhaan palkittiin lukkari Niina Härkönen ja hyvän sisäpelin pelannut Laura Nurmela.

 

Vastukset ei tästä helpotu, kun jo ensi perjantaina SMJ kohtaa hallitsevan suomenmestarin Manse PP:n. Ottelu pelataan Koskenkorvalla pe 6.7. klo 18.00.

 

Kuva: Marja Mäkelä


Takaisin uutisiin