Liity jäseneksi Jussi-TV Verkkokauppa
 

Uutiset

 

Esikuvat lisäävät motivaatiota


06.03.2016

Entisillä huippupesäpalloilijoilla on tärkeä rooli juniorivalmennuksessa

ILKKA 5.3.2016, Teksti: Elina Nyström

SEINÄJOKI

 

Junioriurheilijoiden valmentaminen ei tarvitse olla pelkkää leikkiä, mutta leikkimielisen tekemisen kautta voi olla helpompi opetella lajia, eikä liian totinen tekeminen vie lapsen innostusta.

 

Etelä-Pohjanmaalla suosituksi harrastukseksi noussut pesäpallo vetää lapsia. Esimerkiksi Lapuan Virkiässä syksyllä aloitti pelkästään 2005–2009 syntyneitä tyttöjä 80. Maila-Jussien juniorivalmennukseen liittyi syksyllä 70 uutta harrastajaa ja lisenssipelaajia on tänä vuonna noin 570, kun viime vuonna niitä oli 520.

 

JymyJussien toimitusjohtaja ja Junnupesispäivän yksi järjestäjä Jukka Marttala uskoon suosion nousun syynä olevan seuran yhteystyön syventyminen joukkueiden välillä sekä yleisesti kasvava kiinnostus urheilua kohtaan. Juniorityö vaatii seuralta paneutumista ja yhteistyötä muiden seurojen kanssa.

 

–Nyt on tehty asioita oikein. Kuoppalan Juha kiersi viime vuonna esittelemässä lajia kaikille ala-asteille alueella. Asiat pitää tehdä hyvin, jotta harrastajamäärät lisääntyvät, Marttala sanoo.

 

Harrastajamäärän nousemien vaatii myös valmentajapuolelle panostusta. Esimerkiksi Maila-Jusseilla ja Virkiällä on juniori-ikäisten valmentajissa entisiä superpesis-pelaajia. Ammattitaito lisää treenien mielekkyyttä harrastajille. Vanhemmat ovat myös esimerkkinä lapsille.

 

– Itse kaipaisin lisää teini-ikäisiä mukaan opettelemaan vierestä valmentajan toimintaa, Marttala miettii.

 

Seinäjoella järjestettiin seurojen voimin Junnupesispäivä. Idea tuli tilauksesta.

 

– Nuoret ja pienet junnut haluavat pelata talvella enemmän, Marttala sanoo.

 

Lauantaina Seinäjoki Areenan kolmella kentällä pelattiin yhteensä 17 peliä. Paikalla oli 22 joukkuetta eli noin 200 pesäpalloilijalupausta.

 

Juniorituomarina viime vuonna aloittanut seinäjokelainen Elise Lähdemäki, 13, pelaa Maila-Jusseissa. Innostuksen lajiin hän sai omilta, aiemmin pelanneilta vanhemmiltaan. Nyt hän haluaa olla itse esimerkkinä pienemmille sisaruksilleen.

 

– Pesäpallo on mukava joukkuelaji, Lähdemäki tiivistää.


Takaisin uutisiin